perjantai 14. syyskuuta 2012

Sara Hilden "vähän todellisuuden ulkopuolella".

Sara Hilden avasi uuden näyttelyn: Ekpressiot. Olipas mielenkiintoinen näyttely. Saksalaisia maalareita ja taiteilijaryhmiä 1900-luvun alusta.  Joukossa oli Kandinsky, joka on aina ollut henkilökohtainen suosikkini. Kovin montaa työtä häneltä ei ollut mutta paljon mielenkiintoista tietoa hänen urastaan.  Näyttely oli komea katsaus ja monipuolisesti ja hienosti esitelty. Näyttely suorastaan imee mukaansa. Sara Hildenin tilat oli käytetty hyvin hyväksi. Taas kerran Sara Hilden osoitti olevansa huippumuseo.
Ekspressionismi avautui hyvin.  Kiehtova taidesuuntaus esittävän taiteen ja nykytaiteen välissä.
Kandinskyn lainaus "maalaamisen nostaneen häntä vähän todellisuuden ulkopuolelle" kuvaa hyvin ekspressionismia.
Hauskoja tauluja, voin kuvitella että ne omassa ajassaan pidettiin rienaavina ja ymmärtämättömien tekeleinä. Silti vieläkin niissä on herättävä vaikutelma, kuvaa, tilannetta, värejä ja niiden yhteyksiä oli kiinnostava katsella. Luultavasti tulee mentyä uudelleenkin.
Museossa oli myös muutama uudempi saksalainen teos ja täytyy niiden perusteella sanoa sakasalaisen taiteen menneen sadassa vuodessa reippaasti alaspäin.

Mikko Närhi

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tampereen tehokkaat festivaalit

Festivaaleille myös tapahtumapuisto


Tampere on festivaalien kaupunki. Vuosi vuodelta niitä on enemmän, kiinnostavampia  ja parempia. Festarit ovat monipuolistuneet ja erikoistuneet. Vanhimmat ovat jo kymmenien vuosien takaa. Festareiden järjestäjät ovat melkoisia osaajia, koko ajan mennään ammattimaisempaan suuntaan.  Tampereella koulutetaan myös uusia osaajia, TAMK:n Finlaysonin ja Virtain yksiköt ovat ammattilaisuuden tukipilareita. Tampereella ymmärretään elämysteollisuutta.
Festivaalit tuovat kävijöiden mukana tuloja ja parantavat Tampereen hyvää kulttuurimainetta. Niiden takana on vuosien varrella syntynyttä kokemusta, koulutusta, ammatillista kunnianhimoa ja innostusta työhön.
Festivaalit tekevät kaupungin aina vaan mielenkiintoisemmaksi, ne ovat merkittävä osa Tampereen mainetta ja tulevaa kehitystä. Monissa eurooppalaisissa kaupungeissa tapahtumat ovat keskeinen osa matkailua ja kaupunkilaisten hyvinvointia.
Uutena ajatuksena ehdottaisin, että Tampereella voisi perustaa festivaalin kaupungin historiaan liittyen, 1800-luvun teollisuudesta ja venäläisyyden ajasta alkaen urheiluun ja upeaan kirjallisuuden menestykseen. Erilaiset rooleihin liittyvät tapahtumat ovat nousussa.
Toki osa asukkaista vierastaakin festareita, lähinnä kylläkin joskus katujen sotkuisesta jälkimausta. Festareiden kaikenpuolista kehittämistä ajatellen olisi tehtävä Tampereelle tapahtumapuisto, festivaalipuisto. Tapahtumapuistoa tarvitaan suurissa ja pienissä tapahtumissa. Sen mukana tamperelainen elämyskulttuuri saisi hyvää tukea kehitykselle.
Voisiko kulttuurikaupunki Tampere saada kulttuurista enemmän työtä ja tuloksia, lisää verotuloja? Siihen tarvitaan haluttuja tuotteita ja palveluja ja kykyä myydä niitä.
Tämä kymmenien festareiden monen sadan tekijöiden joukko voisi saada vieläkin enemmän aikaan. He voisivat kehittää osaamisestaan vientituotteita. Sitä kannattaisi kaupungin ja yritysten tukea, tuotteistaa yhteistyössä heidän osaamistaan. Siitä hyötyisivät kaikki, toiset tuloina ja toiset kulttuurituotteina.
Festareilla on toimiva yhteisorganisaatio ja jokaisella itsellään osaavaa väkeä.
Voisivatko he käydä toteuttamassa tilauksesta festareita muualla. Voisiko tamperelaisista festariohjelmista tehdä kiertäviä paketteja? Tampere voisi välittää esiintyjiä, ohjelmia, teemoja, toimintamalleja?
Pienellä panostuksella saadaan paljon aikaan.

Mikko Närhi

tiistai 11. syyskuuta 2012

Hengästyttävää tamperelaista kuvataidepolitiikkaa

Näsinkallio equal arthouse

Tamperelaista taidemaailmaa riepottelee aika ajoin halu yhdistää kaikki taidelaitokset saman katon alle. Viimeisimpänä ehdotuksena on museotyöryhmä ehdottanut taidemuseoiden yhteistä rakennusta, joka sijoitettaisiin Näsinkalliolle, 1800-luvun lopulla  rakennetun Näsilinnan viereen, osittain maan alle. Ehdotusta perusteltiin mm. siten, että se oli arkkitehdin ehdotus. Muut perusteet ovat taloudellisia ja käytännöllisiä.
Ehdotus ei kuitenkaan voi olla taidenäyttelyissä kävijoiden mieleen. Kun itse käyn taidenäyttelyssä, en halua nähdä mahdollisimman monenlaista ja mahdollisimman paljon teoksia kerralla. Oleellista on että näyttelyllä on jokin yhteinen ajatus, joka soveltuu tilaan ja esillepanoon. Näyttelyn täytyy olla omaleimainen, yksilöllinen. Taiteen täytyy olla kiinnostava, ei sen määrällä ole merkitystä.  Taiteelle varataan aikaa, kiinnostava taidenäyttely pitää otteessaan pitkään, tavanomainen hengettömästi kuvaa toistava näyttely jää nopeasti taakse. Ei päivää piristä se että samassa talossa on useita näyttelyitä, päivää piristää se että samassa kaupungissa on monenlaisia näyttelyitä, joilla kaikilla on lähtökohtansa ja tilansa.
Tämä tilojen yhdistämisidea on kuin opetusministeri Gustafssonin ajatukset kaiken koulutuksen tasa-arvoistamisesta.  Pitääkö taiteilijoiden ja näyttelyiden olla tasa-arvoisia? Tuleeko taideteoksesta tasa-arvoinen kun se on toisen taideteoksen vieressä?

Ajatelkaa seuraavat näyttelyt samaan Näsinkallio equal arthouse -taidekeskukseen:

Tampereen taidemuseon alakerrassa on nyt J. M. W. Turnerin (1775-1851) Englannin romantiikan ajan tunnetuimman maisemamaalarin taidegrafiikkaa ja akvarelleja esittelevä näyttely.

Taidemuseon kahdessa ylimmässä kerroksessa on laaja näyttely Pekka Luukkolan (s.1968 ) valokuvataidetta. Luukkola on vuoden Ars Fennica 2011 -ehdokas ja palkittu myös Fotofinlandia-kilpailussa. Pekka Luukkolan kookkaissa valokuvateoksissaan kuvataan maisemaa hienolla uudella tavalla, hänen kuvansa ovat valokuvia mutta eivät pelkästään siitä yhdestä hetkestä vaan valokuva ajan pätkästä.

Sara Hildénin taidemuseossa avautuu 15.9. näyttely saksalaista ekspressionismista, joka on ollut perustana modernille länsimaiselle taiteelle. Näyttely on järjestäjien mukaan poikkeuksellisen laaja esitys ekspressionismin huippunimiä Die Brücke ja Der Blaue Reiter -ryhmistä. Taiteilijoista ovat mukana mm. Wassily Kandinsky (1866–1944) Ernst Ludwig Kirchner (1880–1938), Wilhelm Lehmbruck (1881–1919) ja Emil Nolde (1886–1956).

Tähän pitää laajasti ajatellen lisätä Muumimuseo, joka siirtyy pian Tampereen Taidemuseon tiloihin.

Tämä olisi hengästyttävää tamperelaista kuvataidepolitiikkaa!

Mikko Närhi