Festivaaleille myös tapahtumapuisto
Tampere on festivaalien kaupunki. Vuosi vuodelta niitä on enemmän, kiinnostavampia ja parempia. Festarit ovat monipuolistuneet ja erikoistuneet. Vanhimmat ovat jo kymmenien vuosien takaa. Festareiden järjestäjät ovat melkoisia osaajia, koko ajan mennään ammattimaisempaan suuntaan. Tampereella koulutetaan myös uusia osaajia, TAMK:n Finlaysonin ja Virtain yksiköt ovat ammattilaisuuden tukipilareita. Tampereella ymmärretään elämysteollisuutta.
Festivaalit tuovat kävijöiden mukana tuloja ja parantavat Tampereen hyvää kulttuurimainetta. Niiden takana on vuosien varrella syntynyttä kokemusta, koulutusta, ammatillista kunnianhimoa ja innostusta työhön.
Festivaalit tekevät kaupungin aina vaan mielenkiintoisemmaksi, ne ovat merkittävä osa Tampereen mainetta ja tulevaa kehitystä. Monissa eurooppalaisissa kaupungeissa tapahtumat ovat keskeinen osa matkailua ja kaupunkilaisten hyvinvointia.
Uutena ajatuksena ehdottaisin, että Tampereella voisi perustaa festivaalin kaupungin historiaan liittyen, 1800-luvun teollisuudesta ja venäläisyyden ajasta alkaen urheiluun ja upeaan kirjallisuuden menestykseen. Erilaiset rooleihin liittyvät tapahtumat ovat nousussa.
Toki osa asukkaista vierastaakin festareita, lähinnä kylläkin joskus katujen sotkuisesta jälkimausta. Festareiden kaikenpuolista kehittämistä ajatellen olisi tehtävä Tampereelle tapahtumapuisto, festivaalipuisto. Tapahtumapuistoa tarvitaan suurissa ja pienissä tapahtumissa. Sen mukana tamperelainen elämyskulttuuri saisi hyvää tukea kehitykselle.
Voisiko kulttuurikaupunki Tampere saada kulttuurista enemmän työtä ja tuloksia, lisää verotuloja? Siihen tarvitaan haluttuja tuotteita ja palveluja ja kykyä myydä niitä.
Tämä kymmenien festareiden monen sadan tekijöiden joukko voisi saada vieläkin enemmän aikaan. He voisivat kehittää osaamisestaan vientituotteita. Sitä kannattaisi kaupungin ja yritysten tukea, tuotteistaa yhteistyössä heidän osaamistaan. Siitä hyötyisivät kaikki, toiset tuloina ja toiset kulttuurituotteina.
Festareilla on toimiva yhteisorganisaatio ja jokaisella itsellään osaavaa väkeä.
Voisivatko he käydä toteuttamassa tilauksesta festareita muualla. Voisiko tamperelaisista festariohjelmista tehdä kiertäviä paketteja? Tampere voisi välittää esiintyjiä, ohjelmia, teemoja, toimintamalleja?
Pienellä panostuksella saadaan paljon aikaan.
Mikko Närhi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti